keskiviikko 12. helmikuuta 2014

TALVILOMA

TALVILOMA

 
Talviloma on viikon mittainen loma, jota vietetään Kanta-Hämeessä tavallisesti helmikuussa. Talvilomalla mennään usein ulkomaille tai Lappiin. Talvilomalla saa tehdä mitä haluaa esimerkiksi hiihtää ja luistella, mutta tänä vuonna ei ole lunta. 
Laskettelu kuuluu myös usein talvilomaan, joka on mukava harrastus. Monet "jonnet" pelaavat myös koko talviloman ja istuvat pimeässä kopissaan verhot kiinni ilman päivän valoa. Mopoilu ja muu moottoriurheilu on hyvä talviloman viettotapa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

Talviloma


Talvilomalla on paljon, paljon tekemistä.
Talviurheilu taitaa kuitenkin jäädä vain haaveeksi lämpimien kelien takia. Sen sijaan aiomme käyttää lomaamme mm. Tampereella käyntiin, elokuvien ja olympialaisten katseluun, sekä uimiseen.

Carita viettää talvilomalla syntymä- ja nimipäiväänsä.
http://www.youtube.com/watch?v=lOhAnuPtduU


Talvilomalla mukavinta on rentoutuminen, vapaa-aika ja ystävien kanssa olo.


 Iloista talvilomaa kaikille!!!
 

Ypäjä the gangstatown




Joo oon asunut tääl koko elämäni.Tää on tosi chilli mesta,vaikka tää onkin pieni kylä.Ypäjä on myös suomen suurin hevospitäjä,joten täällä on paljon hevosia.Minä itse asun Ypäjän itä puolella.Elämäni aikana Ypäjä ei ole muuttunut paljoakaan.Täällä on myös koulu,jota käyn ja sen nimi on kartanon koulu.Pooliseja täällä on harvalti,siksi täällä tapahtuukin kaikkea jänskää.Täällä saa käydä myös nuorisotilassa nimelta Haavi.Pertunkaari = Pertsa on Ypäjän urheilu keskus.Siellä on hauska pelata korista,maata korkeushyppypatjalla ja käydä salilla.Mutta kaikista paras paikka on kebab!

Talviloma!!!

Talviloma kestää viikon, mutta ei se haittaisi, jos kestäisi kauemminkin.  Se on sama kuin hiihtoloma, mutta ei voi hiihtää koska on 1c lämmintä. Talviloma on talvella, mutta se voisi olla myös kesällä kesäloman jälkeen. Loma on hyvä asia, koska muuten ei jaksaisi herätä kouluun. Talvilomalla voi mennä pulkkamäkeen tai ulkomaille tai Lappiin.Talvilomalla ei voi uida ulkona jos ei ole avantouimari. Eikä voi ottaa aurinkoa.
 




                                                                    YPÄJÄ

Ypäjä on pieni kylä täällä metsän keskellä.Ypäjällä ei voi harrastaa mitään. Ainoa elinkeino Ypäjällä on hevoset, niitä täällä on aivan liikaa. Ypäjän ainoat liikkeet ovat Siwa, Sale ja Kebabbi. Ypäjällä on varmaan enemmän hevosia ja niille kauppoja kuin ihmisiä.

 Sanon vaan ettei Ypäjälle kannata muuttaa ellei saa täältä työtä tai ellei tykkää hevosista. Mutta jos vihaat hevosiä älä tule tänne! Meinaan hevosia kävelee kaikkialla kävelytellä ja metsissä niitä näkee kaikkialla.










                                                           
                                                                                                                           Ypäjän Vaakuna...  

Ypäjä tyypillinen eläin......................                                                                                                            

Hämeenlinna


 
   Big, Bigger and the Biggest, Hämeenlinna

Hämeenlinna on siis lapsuudenkotini, vaikka olenkin syntynyt Kotkassa. Hämeenlinnassa en ole asunut enää kahdeksaan vuoteen, vaan asun nykyään Ypäjällä. Hämeenlinnassa on esim.
Hämeenlinna, siis ihan oikea linna, jossa kävin hyvin paljon, kun asuin siellä, siis Hämeenlinnan
kaupungissa :D Hämeenlinnahan on siis vajaan 70 000 asukkaan pikkukaupunki Vanajanveden äärellä. Kaupungista löytyy: Prisma, pari Cittaria, pari Mäkkäriä sekä joitakin ostoskeskuksia. Sieltä löytyy siis ihan kaikki tarvittava. Hämeenlinnassa toimii myös julkinen liikenne, vaikka se onkin pieni kaupunki.


                                      Tässä on Hämeenlinnan tori, jossa myydään kaikenlaista.


Hämeenlinnan linna 

Ypäjä

"Ypäjän kunta on vireä ja vehreä asuinkeskittymä Hämeessä. Ypäjällä on monenlaisia palveluita asukkailleen ja matkailulle se tarjoaa erinomaiset puitteet. Elinvoimainen kunta on monen onnellisen ja iloisen asukkaan kotipaikka. Asumisvaihtoehtoja löytyy rauhallisesta maaseudusta sykkivään kuntakeskukseen.
 
Ypäjän valtti on hevososaaminen, johon on panostettu jo monen vuoden ajan. Ypäjän juuret hevospitäjänä ulottuvat jo 1900-luvun alkuun ja nykyään Ypäjällä voi suorittaa vaikka hevosalan ammattitutkinnon."
 
Näin lukee Ypäjän kunnan omilla kotisivuilla. Ypäjä on kaikkea mitä esitellään kotisivuilla, mutta myös paljon muuta. Hevosopisto onkin ainoa asia mistä Ypäjä tiedetään. Oletus on se että jokainen ypäjäläinen omistaa hevosia tai ratsastaa ainakin. Eihän se niin mene. Ypäjän harrastusmahdollisuudet eivät ole mitkään huimat. Voit (tietenkin) ratsastaa, haavi on avoinna 3 kertaa viikossa, Pertunkaaressa järjestetään esim. lentopalloa ja salibandya. Monet käyvät naapuripaikkakunnilla Loimaalla ja Forssassa. Ypäjällä on kolme alakoulua, mutta omasta mielestäni ainakin yhden voisi lopettaa, ei 40 oppilasta ole koulun kokoinen. Meillä on yksi yläkoulu, jota mekin kaikki käymme. Koulu on pieni, oppilaita on vain vähän.
 
Ypäjällä on kauniita maisemia ja mukavia ihmisiä. Joskus ahdistaa asua kylässä jossa melkein jokainen on sukua ja kaikki tietävät sinun sukujuuresi. Mutta onhan tässä omat viehätyksensä, luokat on pieniä ja kaverit säilyvät. Toisen asteen koulutuspaikat löytyvät naapurikunnista ja harva nuori vielä kotoaan lähtee yläkoulun jälkeen.
 
 
 
 
 Ypäjä tulee aina olemaan koti, se on paikka minne voi palata. Täältä olen saanut rakkaimmat ystäväni, sukulaiseni asuvat Ypäjällä tai tässä lähistöllä. Vaikka kaikki ajattelevat lähtevänsä täältä mahdollisimman kauas pois heti kun vain on mahdollista, joskus tulee mietittyä, että minne sitten mennä? Ajatuskin kaupungissa asumisesta kuulostaa kaukaiselta, maaseudun rauha on mukavaa.
 
 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ihana elämä

Omat lemmikit, harrastukset, mielimusiikin kuuntelu, kaverit, perhe, unelmat, koulunkäynti, lenkkeily, elokuvailta ystävien seurassa, syöminen, laiskottelu, nukkuminen, koti ja kotimaa... Tässä muutamia esimerkkejä meille tärkeistä asioista, jotka tekevät elämästämme mukavaa.

  Usein kuulemme muiden Ypäjällä asuvien nuorten valitusta siitä, että harrastusmahdollisuuksia on liian vähän, ja pitkästyminen yleistä. Jos oikein tarkkaan miettii, niin  elämä on oikeastaan aika hauskaa. Ypäjältä löytyy monia harrastusmahdollisuuksia, jos vain jaksaa aktiivisesti etsiä niitä

  Lisäksi voimme sanoa, että meillä on kaikkein parhaimmat ystävät ja positiivinen luokkahenki. Koulussamme on paljon lahjakkaita oppilaita ja ammattitaitoiset opettajat. Tulemme pienestä kylästä, mutta meillä on suuria unelmia! Laadukas koulutus ja rauhaisa kotikunta antavat meille hyvät edellytykset niiden toteuttamiseksi.
                                                                                                                      
                                                                                         Oona ja Enni


Muistakaa nauttia elämästänne!
                       


Opossumi (Pussirotta)







Hän on kaikkiruokainen. Painaa noin 5,5kg ja hänen korkeutensa on noin 10cm pitkä. Kova kuolaamaan. Elää Yhdysvalloissa. He vaeltavat paljon veden ja ruuan perässä. Suurin laji on Virginianopossumi. Niillä on tarttumahäntä, jolla ne roikkuu. Osaavat leikkiä kuollutta.  


Emma ja Ellu


DRIFTING

Tietoa driftauksesta:
 
Driftaus on autoharrastuksen muoto, joka on saanut alkunsa Japanin mutkaisilla vuoristoteillä.
Kuljettajat pyrkivät keksimään nopeimman tavan selviytyä tiukoista mutkista, jolloin drifting syntyi. Driftingissä ideana on ajaa sivuluisussa mahdollisimman suuressa kulmassa koko radan leveyttä hyödyntäen niin suurella nopeudella kuin mahdollista. Suomessa ensimmäiset drifting-kisat olivat vuonna 2006. Drifting on mukava harrastus, jota voi laillisesti harrastaa esim. Alastaron moottoriradalla tai laittomasti vaikka kaupungin keskustassa asfaltti alustalla.
 
 
Kuvia:
 
 

 Nissan skyline^
 
 
 
Ford escort^
 
 
 
Nissan skyline^


 
 

Videoo^

 

I have enough clothes says no women ever

Oman tyylin löytäminen jatkuu koko elämän ajan. Joskus on vaiheita, että haluaa pukeutua erilailla kuin miten normaalisti. Joskus jaksaa panostaa joskus taas ei. Joskus tuntuu siltä että löytyy inspiraatiota yhdistellä eri vaatteita ja joskus ei vain tunnu mikään sopivan yhteen. Myös se ajatus "ei mulla ole mitään päällepantavaa" on jokapäiväinen tuttava.
Inspiraatiota haen esimerkiksi Tumblrista, Weheartit:istä ja monista eri muotiblogeista. Myös eri laulajilta saa inspiraatiota. Mm. Miley Cyrus on yksi suurimmista inspiraationlähteistäni. Hän uskaltaa olla oma itsensä, ei välitä ollenkaan muitten mielipiteistä ja on niin itsevarma että melkein kadehdin häntä.
 Kuvista saa erilaisia ideoita miten esim. yhdistellä eri vaatteita ja asusteita. Myös ennakkoluulot jotain vaatetta kohtaan voivat muuttua kun joku kuuluisa pukee sen esimerkiksi.
Täällä pikkukylässä erilaiset erottuvat pukeutumistavat saavat jonkin verran negatiivisia kommentteja, jotka vievät itsevarmuutta. Vaikka pitäisi ajatella niin että ei anna muitten mielipiteiden vaikuttaa mihinkään, on se vaikeaa.
Alla muutama itseni mielestä kiva ja hieman erottuva asukokonaisuus.  
 
 
 
-Alina